19.9.2015

Tauko



Mekko - H&M / Vyö - Gina Tricot / Kengät - Tiger of Sweden

Kuvat: Taru / Home at Last

Moikka pitkästä aikaa! Tällä on ollut hiljaista blogin puolella, sillä palasin elokuussa työelämään ja uusi arki on viennyt mennessään. Ehdin olla kotona melkein kolme vuotta, joten tämä oli luonnollisesti aikamoinen muutos meidän perheessä.  Kiirettä on pitänyt, mutta fiilikset on nyt todella positiiviset. Työelämässä on ihana olla ja viihdyn todella hyvin työtehtävässäni uudella työnantajalla. Tämä muutos ei alkuun kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista, sillä pienemmän tytön päiväkodin aloitus oli rankka. Olen kulkenut tässä viimeiset neljä viikkoa pelkästään työn ja kodin väliä,  halusin karsia kaikki omat menot ja jutut nyt alkuun, jotta voin keskittyä sataprosenttisesti lapsiin illat ja viikonloput. Uskon, että tämä on auttanut pienemmän sopeutumisessa, sillä nyt alkaa jo sujua paremmin. Pikkuhiljaa on tarkoitus taas palata normaaliin rytmiin ja ehtiä tehdä välillä myös omia juttuja, muun muassa päivittää blogia. Tauko jatkuu siis vielä jonkin aikaa, mutta tarkoituksena on palata linjoille ennemmin tai myöhemmin.


Voikaa hyvin!

-Stella-


13.8.2015

Pitsiä


farkut - Zara / neule - LC Lauren Conrad / kengät - Ralph Lauren / clutch - Michael Kors

kuvat : Taru / Home at Last


Tämä pitsineule on ollut kovassa käytössä tänä kesänä, joten nyt oli sen aika päästä asukuviin. Löysin neuleen Orlandosta talvella, mutta ohuiden hihojen takia se päätyi käyttöön vasta kesän kynnyksellä. Ennen olisin sanonut pitsille täysin nou-nou, mutta nykyään pidän sitä varsin viehättävänä materiaalina. Tämä on suosikkini kaikista niistä asuistani, joissa olen tätä neuletta käyttänyt. Revityt farkut tuovat mielestäni kivasti rouheaa vastapainoa tälle hempeälle yläosalle, eikä kokonaisuudesta tule liian romanttinen. Konjakin väriset asusteet pääsivät jälleen ulkoilutukseen, ne sopivat niin hyvin yhteen valkoisen ja vaalean farkun kanssa. 

Mitä mieltä olet, toimiiko tällainen yhdistelmä?


-Stella-


Seuraa blogiani Bloglovin´ssa ja Instagramissa.

9.8.2015

Kymmenen kysymystä




Kuva: Karoliina / VALOON Photography


Sain muutama viikko sitten Tarulta haasteen vastata kymmeneen kysymykseen. Tässä vastaamisessa ehti kesälomailujen takia vierähtää jonkin aikaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eli asiaan: 


1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Olen itkupilli ja itken todella herkästi, niin liikuttuneena, surullisena kuin vihaisenakin. Olen huomannut, että tämä ominaisuus on iän myötä vain pahenemaan päin. Liikutun todella herkästi ja tästä syystä kyyneleitä tulee tihrustettua vähän liiankin usein.


2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

Haluan, että blogini on itseni näköinen, mutta ilman muuta myös lukijoiden mielipiteillä on merkitystä. Bloggaamisesta on tullut minulle todella tärkeä harrastus ja arvostan sitä kovasti, että postauksiani luetaan. En varmasti olisi perustanut blogia, jos haluaisin pitää nämä jutut vain itselläni. 


3. Miten bloggariminä eroaa "reaaliminästäsi"?

Blogissa näkyy luonnollisesti vain pintaraapaisu elämästäni. Kodin sotkut ja verkkaripäivät jätän suosiolla blogin ulkopuolelle, sillä en usko sen inspiroivan ketään. Eiköhän kaikki tiedä, että ihan  sitä tavallista kaoottiisuutta, kiirettä ja siivousta mahtuu myös meidänkin perheen arkeen. Perheasiat jäävät myös tietoisesti blogin ulkopuolelle, en esimerkiksi julkaise kuvia lapsista tai miehestäni täällä blogin puolella. Bloggariminä on siis luonnollisesti jonkin verran suppeampi kuin reaaliminä. 


4. Mikä saa sinut nauramaan?

Eniten nauran varmasti mieheni jutuille, hassuttelu on osa arkeamme. Ja tietty myös lasten toilailut ja ystävien kanssa höpöttely pistää naurattamaan. Huumori on tärkeä osa elämääni ja uskon siihen, että nauru pidentää ikää. Suhtaudun positiivisesti naururyppyihin - niitä saa tulla! Muut rypyt ja ikääntymisen merkit vaativat sitten vähän enemmän totuttelua.


5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Hmm, tämä on aika vaikea kysymys, sillä en ole oikeastaan koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen luovana. Tarkoitan siis sellaisia konkreettisia asioita, kuten esimerkiksi maalaamista, muita taiteenaloja tai asioiden "tuottamista". Ehkäpä luovuus merkitsee minulle sitä, että osaan olla oma itseni ja tehdä niitä asioita jotka kiinnostavat minua, niin kotona kuin työelämässä. Itse asiassa yksi  sellainen konkreettinen luova asia, josta kovasti pidän, on sisustaminen. Siihen tulee toivottavasti uutta pontta tässä töihinpalaamisen myötä, sillä hoitovapaalla oleminen ei ole suoranaisesti tukenut taloudellisesti uusien huonekalujen ja sisustusesineiden hankintaa. Bloggaamisen myötä myös valokuvaamisesta on tullut tärkeä harrastus, jossa haluan keihttyä. 


6. Ketä läheistäsi ihailet?

Miestäni, ehdottomasti. Hänessä on sellaista tietynlaista levollisuutta. Vaikka töissä on välillä liiankin kiire ja kotona kaoottista, hoitaa hän silti roolinsa molemmissa paikoissa kiitettävästi. Hänestä myös huomaa, että hän on sinut niin itsensä kuin elämänsä kanssa. Olemme keskustelleet tästä lähiaikoina ja hän sanoo levollisuuden tulevan siitä, että elämässä on tällä hetkellä asiat niin hyvin, eikä ole minkäänlaista suorittamisen tai saavuttamisen tarvetta. Hän on mielettömän hyvä aviomies ja isä, minun arjen sankarini!


7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Olen aikamoinen stressaaja ja se ärsyttää itseäni. Otan välillä ihan turhistakin asioista stressiä ja mietin aina etukäteen kaikenlaisia kauhuskenaarioita. Tämä on aina ollut tapani, valmistaudun pahimpaan ja yllätyn sitten aina positiivisesti, ettei asiat ollutkaan niin kamalia. Joskus toivoisin, etten toimisi näin, sillä se on aika kuluttavaa.


8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Muistan edelleen yhden tietyn saamani kehun, jonka mukaan olen "ihanan kupliva ja pirtsakka". Olen ulospäin suuntautuva ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Tässä pari vuotta kotona olleena olen kuitenkin huomannut, että minusta on tullut hieman arempi ihmisten parissa, kuin mitä olen aikaisemmin ollut. Uskon kuitenkin, että tämä tulee taas muuttumaan kun palaan lintukodostani työelämään ja kohtaan siellä taas erilaisia sosiaalisia tilanteita ja haasteita.


9. Mikä sinusta tulee isona?

Olen jo opiskellut iselleni sellaisen koulutuksen, joka tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia ja olenkin viihtynyt työelämässä erittäin hyvin. Mitään alanvaihdosta en siis halua, koen sataprosenttisesti löytäneeni oman juttuni. Tavoitteeni on edelleen "isona" olla sellaisissa työtehtävissä, joista voin oppia uutta ja saada kokemusta. Niin kauan kun työssä on vielä opittavaa ja kehittymisen mahdollisuuksia, töihin on ihana mennä. Sitten kun tuntuu siltä, että "tämä on jo nähty", on aika hakeutua muualle uusien haasteiden pariin. 


10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele?

Elämässä tulee varmasti kohtaamaan paljon vastoinkäymisiä, niin isoja kuin pieniä, mutta olisihan se aika surullista jos ei uskoisi onnellisiin loppuihin. Olen pohjimmiltani optimismi (vaikka stressaan ennakkoon ja maalailen niitä kauhuskenaarioita) ja uskon kyllä siihen, että kaikki menee lopulta hyvin. Koen tällä hetkellä olevani todella onnekas ja onnellinen. En kuitenkaan pidä näitä asioita itsestäänselvyytenä, osaan todella arvostaa kaikkea, mitä elämä on minulle tähän mennessä antanut.


-Stella-


Seuraa blogiani Bloglovin´ssa ja Instagramissa.

5.8.2015

Valkea hymy hellävaraisesti



Osallistuin pari kuukautta sitten Kauniiden hymyjen iltapäivään ja sain sieltä mukaani Yotuelin hammastahnoja testattavaksi. Kerroin kyseisessä postauksessa, että vaikka panostan ihon ja hiusten hyvinvointiin, olen aina pessyt hampaani ihan tavallisella marketti-tahnalla. Otin tuon iltapäivän jälkeen Yotuelin hammastahnat käyttöön ja nyt on aika kertoa kokemuksistani. 

Aloitin Yotuelin käytön turkoosiin pakkaukseen pakatulla classic mint -tahnalla, joka poistaa tummentumia hampaiden pinnalta (kullanvärinen tekee tämän saman). Parin viikon käytön jälkeen huomasin hymyni kirkastuneen. Juon paljon kahvia ja valitettavasti tämä näkyy hammasrivistössäni, jos en harjaa hampaitani säännöllisesti valkaisevalla hammastahnalla.  Olen aikaisemmin käyttänyt valkaisevia tahnoja kuuriluontoisesti, sillä pelkään aiheuttavani vaurioita hammaskiilteeseen. Yotuelin tahnoja voi kuitenkin käyttää hyvillä mielin tauotta, sillä ne sisältävät markkinoiden valkaisevien tahnojen alhaisimmat hankausarvot.

Seuraavaksi siirryin valkoisen pakkauksen sisältämään all in one -tahnaan, joka valkaisee tehokkaammin ja vaikuttaa jopa hammasluun sävyyn (sama ominaisuus on myös mustan pakkauksen tahnassa). Käytettyäni tätä tahnaa parisen viikkoa, huomasin jo selvän eron hampaiden värissä. Aikaisemmin minua on aina häirinnyt etuhampaiden ja poskihampaiden välinen väriero, mutta väri niiden välillä on nyt kesän aikana tasoittunut huomattavasti ja koko hammaskalustoni on muutenkin vaalentunut. Pientä takapakkia tuli mökillä ollessa, sillä en pakannut sähköhammasharjaani mukaan. Toki kulutin mökillä tavallista enemmän kahvia ja ahmin kaksin käsin mustikoita... Tavallinen hammasharja ei selvästi ole kuitenkaan yhtään niin tehokas hampaidenpuhdistaja kuin sähköhammasharja. Tilanne korjaantuikin parin päivän sisällä kotiin palattuamme, kun pääsin taas sähköhammasharjaani käsiksi.

Mitään moitittavaa en näistä Yotuelin tahnoista keksi. Ehkä niiden koostumus vaati pientä totuttelua alkuun, sillä ne eivät vaahtoudu, kuten aikaisemmin käyttämäni tahnat ja koostumuksesta tulee siten harjatessa valuvaa vaahdon sijaan. Tämä on kuitenkin pelkästään positiivista, sillä tahnojen sisältämät vaahdottavat aineet (natriumlauryylisulfaatti) ärsyttävät herkästi suuta. Jos siis kärsii herkästi ärsyyntyvästä ja kuivasta suusta, tai halkeilevista suunpielistä, kannattaakin kokeilla, jos apu löytyisi näistä hammastahnoista. Itse olen nyt heittänyt hyvästit vaahtoutuville markettitahnoille, sillä nämä nykyiset hammastahnat pitävät hymyni hellävaraisesti selvästi aikaisempaa kirkkaampana. 


-Stella-



Seuraa blogiani Bloglovin´ssa ja Instagramissa.

2.8.2015

Roosaa ja farkkua


 neule - Samsoe & Samsoe / farkut - Zara / aurinkolasit - Prada / kengät - Zara / laukku - Longchamp

kuvat: Taru / Home at Last

Tapasin tällä viikolla mökiltä tultuamme Tarun ja Karoliinan keskustassa lounaan merkeissä. Nämä upeat leidit ovat kyllä mahtavaa seuraa ja teki taas erittäin hyvää rupatella tyttöjen juttuja, etenkin nyt tiiviisti perheen kanssa vietetyn mökkiloman jälkeen. Oli myös pitkästä aikaa ihanaa pukea päälle muuta kuin epämääräisistä verkkareista ja teeppareista koostuvan mökkiunivormun. Tämän vaalean roosa neule oli tämän kesän alelöytö Tukholmasta. Neuleen yhdistin rentoihin revittyihin farkkuihin ja vaaleisiin kenkiin sekä laukkuun. Kaulakoru toi tähän simppeliin asuun vähän mielenkiintoa. Hiukset kietaisin vaihtelun vuoksi rennolle ranskalaiselle letille ja viihdyin tässä tukassa todella hyvin. Nyt pitäisikin taas vähän enemmän orientoitua hiusten laittamiseen, ettei sitten syksyllä tulisi lähdettyä töihin joka päivä tukka ponihännällä.

Hyvää alkavaa viikkoa!


-Stella-

Seuraa blogiani Bloglovin´ssa ja Instagramissa.