28.3.2012

Running

Aloitin juoksemisen reilu vuosi sitten ja tykästyin lajiin kovasti. Juokseminen on tehokasta ja kokonaisvaltaista liikuntaa ja lisäksi se on erittäin palkitsevaa, koska siinä kehittyy todella nopeasti.

Viime toukokuussa juoksin ensimmäisen puolimaratonin, Helsinki City Runin. Vuodenvaihteessa oli taas aika ilmoittautua toukokuiseen juoksutapahtumaan ja nyt juoksutreenit on jo hyvällä mallilla. Mitään sen kummempia aikatavoitteita minulla ei ole. Olen tyytyväinen kunhan maaliviiva ylitetään!

Siispä iPod täyteen hyvää lenkkimusiikkia, lenkkarit jalkaan ja menoksi!


-Stella-

26.3.2012

Sunday Baking

Pidämme tyttäreni kanssa kovasti leipomisesta. Leipominen onkin todella kiva tapa viettää aikaa yhdessä, etenkin kun näkee miten paljon lapsi siitä nauttii. Sotkuhan siinä tulee parivuotiaan kanssa leipoessa, kun jauhot lentelee... mutta siivota ehtii sitten jälkeenpäin :)

En ole vuosiin leiponut riisipiirakoita ja jostain syystä rupesi tekemään niitä mieli sunnuntaina. Kyllä itse tehdyt riisipiirakat maistuvat hyvälle, nami!







-Stella-


25.3.2012

Tuliaisia työmatkalta

Mieheni toi työmatkaltaan minulle tuliaiseksi suosikki-käsivoidettani, nimittäin L´Occitanen Shea Butter Hand Creamia. Tämä on aivan superhyvä käsivoide, kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Voide sisältää 20% sheavoita, sekä mm. manteliuutetta ja kookosöljyä. Tämä on yksi L´Occitanen best seller -tuotteista, enkä yhtään ihmettele. Yllätystuliaiseksi sain saman sarjan jalkavoiteen.



-Stella-

19.3.2012

spring wardrobe

Maaliskuu on edennyt jo yli puolenvälin ja alkaa olla kevättä ilmassa (tämän päivän lumi-räntäsateesta huolimatta). Ajankohta on mitä sopivin aloittaa vaatekaapin inventaario! Hankin syksyllä hyviä perusvaatteita vaatekaappiini, mutta koska pidän tummista väreistä (etenkin mustasta!), huomaan kaipaavani nyt kevääksi vaaleita vaatteita. Tein lauantaina pikaisen pyörähdyksen Zarassa ja mukaan tarttui muutama mahtava löytö.

Trenssitakki on tämän kevään must ja löysinkin aivan ihanan sellaisen!



Mukaan tarttui myös aivan ihanan värinen pusero. En kertakaikkiaan voinnut vastustaa tätä herkullista korallia :) 


Ja jotain päälle pantavaa myös tulevalle New Yorkin matkalle, jossa kevät onkin jo paljon paljon pidemmällä.. Ihana valkoinen kesämekko. Tässä on kiva tallustella Manhattanin katuja ja tehdä lisää ostoksia!


Reissuun päästään tasan kuukauden päästä, matkakuume alkaa olla jo melkoinen. Hankintalistalla ennen matkaa olisi vielä mukavat ballerinat. 

-Stella-




Heavenly salad!

Vietimme taas viime perjantaina rauhallista koti-iltaa perheen kesken. Valmistin herkkusalaatit: marinoituja oliiveja, vuohenjuustoa, parmankinkkua sekä rucolaa. Päälle mustapippuria, oliivi-öljyä sekä balsamico-siirappia. Herkkua oli!



-Stella-


15.3.2012

MacBook Pro

Yllätyslahjat ovat mielestäni parhaita lahjoja. Tarkoitan siis sellaisia lahjoja, joita ei anneta merkkipäivän kunniaksi tai joululahjaksi. Isäni oli hiljattain meillä käymässä ja toi mukanaan yllätyslahjan minulle. En todellakaan osannut odottaa lahjaa, varsinkaan mitään näin hienoa lahjaa! Mutta kiitos isälle; Surffailen nykyään tällaisella:


Tack pappa!

-Stella-

11.3.2012

Mini-treffit

Meillä on mieheni kanssa tapana viettää kotona mini-treffit viikonloppu-iltaisin, sen jälkeen kun tyttäremme on laitettu yöunille. Lauantaina kahdenkeskeinen laatuaika tulikin tarpeeseen, koska mieheni vietti suurimman osan viikosta työmatkalla Ranskassa. Mini-treffien idea on keskittyä hetki toisiimme, koska ilman sovittua ohjelmaa illat menevät usein telkkarin tai tietokoneen ääressä.

Laitoimme esille hieman purtavaa: Brie-juustoa, Carr´s voileipäkeksejä, viinirypäleitä, katkarapusalaattia ja marinoituja oliiveja. Jälkiruoaksi työmatkatuliaisina saatuja Lindtin punaisia Lindor -sulkaapalloja (ehdoton lempisuklaani!).




-Stella-

8.3.2012

Ekologiset lastenkengät

Kävimme viime viikonloppuna parivuotiaan tyttäreni kanssa kenkäostoksilla. Kevät tekee tuloaan ja kohta saadaan siirtyä kevyempiin kenkiin, kun talvisaappaat alkavat olla liian kuumat. Kevätkengät ovat saapuneet kauppoihin ja tuli ihanan kesäinen olo kun sai hypistellä kangastennareita. Tennarit jäivät kuitenkin vielä kaupan hyllylle, koska etsimme tyttärelleni kunnon kävelykenkiä.

Olen lastenkengissä vielä hyvinkin kokematon, joten pyysin myyjältä neuvoa. Hän suositteli ruotsalaisia KAVAT -merkkisiä kenkiä, joita kehui maasta taivaaseen. Kengät ovat sisältä ja päältä nahkaa ja tukevat hyvin lapsen pientä jalkaa. KAVATin kengät ovat erinomainen vaihtoehto hieman vauvamaisen pulleille jaloille, sillä niissä on tarpeeksi korkeutta. Ja mikä parasta, nämä kengät ovat ekologisesti valmistettuja!


-Stella-

4.3.2012

Essential by Zara

Olen jonkin aikaa etsinyt uutta hajuvettä, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. Olen aikaisemmin käyttänyt mm. Issey Miyaken ja Dolce & Gabbanan tuoksuja. Ei vanhoissa tuoksuissani mitään vikaa ole, ajattelin vain että pitäisi varmaankin kokeilla välillä jotain muuta. Pidän yleensä raikkaista hedelmäisistä, aavistuksen sitruksisista tuoksuista.

Kävin hiljattain Zarassa katsomassa kevään uutuuksia ja kassalla katseeni osui heidän tuoksuihin. Essential -tuoksu oli todella positiivinen yllätys! Päätin lisätä kauniin pinkin pullon ostoksiini. Tämä toimii mainiosti väliaika-tuoksuna, kunnes teen lopullisen päätöksen uudesta tuoksustani. Yksi vaihtoehto on muuten Escadan Especially.. nami!

-Stella

Uusi matto

Joulukuussa tilaamani olohuoneen matto saapui vihdoinkin. Se toimitettiin Intiasta, joten siitä johtui pitkä toimitusaika. Olen ihan myyty, matto on ihana!  Löysin tämän syksyllä, kun etsimme äitini kanssa mattoa vanhempieni kotiin. Matto sai paikan vanhempieni olohuoneesta. Ihastuin siihen kuitenkin niin paljon, että päätin tilata samanlaisen omaan kotiimme. Tätä kannatti odottaa, eikö totta :)





-Stella-