9.4.2015

Liikuntaa viime viikolla



Pääsiäinen sekoitti sisäisen viikkoni kokonaan, uskomatonta että tänään on jo torstai! Tällaiset lyhyet viikot ovat kyllä tervetulleita. Vaikka en vielä itse ole töissä, on viikonloput minunkin mielestä ehdottomasti viikon parasta aikaa, sillä silloin saadaan viettää yhteistä aikaa koko perheen voimin. 

Vaikka tämä viikko on jo puolessavälissä, palaan kuitenkin vielä viime viikon liikuntaan. Liikunnallisessa mielessä en ole kovinkaan tyytyväinen viikkoon, siis liikuntakertojen määrään, sillä tarkoituksena oli edellisen lepoviikon jälkeen suorittaa astetta raskaampi liikuntaviikko. Pieni flunssanpoikanen kiusasi minua kuitenkin edelleen, joten jouduin pitämään lepopäiviä. Tiedättekö sen tunteen, kun on sellainen "olenko vai enkö ole kipeä" olo? Kurkku on välillä karhea, väsyttää toisinaan normaalia enemmän ja välillä nenäkin vuotaa. Mutta sitten seuraavana hetkenä olo on kuitenkin ihan hyvä. No, viime viikolla tuli pidettyä toinen kevyt viikko putkeen, mutta toisinaan se tekee kyllä ihan hyvää. Nyt onkin sitten tällä viikolla ollut draivi päällä, eikä flunssaisesta olosta ole enää tietoa. 


Maanantai  -  Lepo
Tiistai  -  PT treeni 60min
Keskiviikko  -  Lepo
Torstai  -  CrossFit 60min
Perjantai  -  Lepo
Lauantai  -  Lepo
Sunnuntai  -  Juoksulenkki 10km


Torstaina kävin ensimmäisellä CrossFit -tunnilla ja oli ihan mahtavaa! Näin ensikokemusten perusteella tykkään kyllä lajista todella paljon. Liikkeet ovat haastavia ja niissä voi kehittyä vaikka kuinka pitkälle tekniikkaa hiomalla ja painoja lisäämällä. Liikkeet ovat kokonaisvaltaisia, joten muutamalla voimaliikkeellä saa koko kropalle hyvän treenin. Väliin ujutetaan tietty sykettä nostavia liikkeitä, joten treenin lopussa on hyvä mahdollisuus nähdä tähtiä, heh. Sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa kympin lenkin, edellinen taisi olla loppusyksystä. Edelleen kymppi onneksi meni tuntiin, joten vauhti ei ainakaan ole päässyt hidastumaan, hyvä niin. 


-Stella-


Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovin´ssa ja Instagramissa.

2 kommenttia:

  1. Vitsit, muakin kiinnostais testata tuota Crossfittiä.. mut eipä täälä pöndellä ole :D Vielä joskus ;)
    Ja siis mitä, juoksetko sä 10km putkeen? Hatunnosto! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joku perustaisi sinne teidän lähelle crossfit-salin!! Se on kyllä niin kivaa ja tehokasta :) Joo, kyllä se kymppi menee putkeen. Huomaan vaan, että vauhtikestävyyttä pitäisi taas tauon jälkeen treenata. Pitää suunnitella vähän intervalleja tässä lähiviikoille :)

      Poista